Lahjana toivo (Riikka Saarenpää)

Tämä kirja kertoo, miten maailma voi muuttua lapsi kerrallaan suomalaisten kummien avulla.

17,00 5,00

tuotetunnus (SKU) KK-60555 (Tuote)Osastot: ,

Suomen Lähetysseura on tukenut lapsia ja nuoria ympäri maailman jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Tämä kirja kertoo, miten maailma voi muuttua lapsi kerrallaan suomalaisten kummien avulla.

Niin kummityössä mukana olleet kuin kummilapset kertovat kokemuksiaan siitä, miten apu on saapunut perille ja miten se on muuttanut koko yhteisön elämää.

Koulutuksen tärkeys on kummityössä avainasemassa. Koulupaikka vaikkapa vammaiselle lapselle on voinut antaa koko perheelle ja joskus jopa koko kylälle uuden alun. Työssä mukana olleet – suomalaisista lahjoittajista avun perille vieviin avustusjärjestön työntekijöihin – ovat saaneet todistaa lasten ja nuorten kasvamista ja kypsymistä omaan ammattiinsa asti.

Toisinaan kummityö on myös kivikkoista. Esimerkiksi paikallinen byrokratia tai lapsen sukulaiset ovat voineet estää lapsen turvaan tai koulutukseen pääsyn. Suomen Lähetysseuran kummityö keskittyy etsimään ja auttamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria.

Tekijä
Riikka Saarenpää
ISBN
9789516244658
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2017
Sivumäärä
135
Sidonta
nidottu, pehmeäkantinen