Joululevy CD (Maksetut viulut)

Joululevyn tunnelmallisessa ja raikkaassa äänimaailmassa kuullaan vaikutteita mm. popista, jazzista ja kansanmusiikista. Tutut ja uudet laulut johdattavat joulun ytimeen, ihmettelemään Jumalan syntymistä ihmisten keskelle.

20,00

tuotetunnus (SKU) KK-59691 (Tuote)Osastot: ,

Maksetut Viulut on uniikki yhtye, jonka omaleimainen groovaava folk soi suoraan sydämestä. Tunteikkaat ja freesit sovitukset rakkaista hengellisistä lauluista ovat ihastuttaneet kuulijoita jo viiden vuoden ajan. Tämä Joululevy on yhtyeen toinen täyspitkä vuonna 2015 julkaistun Maksetut Viulut -albumin lisäksi.

Joululevyn tunnelmallisessa ja raikkaassa äänimaailmassa kuullaan vaikutteita mm. popista, jazzista ja kansanmusiikista. Tutut ja uudet laulut johdattavat joulun ytimeen, ihmettelemään Jumalan syntymistä ihmisten keskelle.

Ystävyksillä on musiikissaan iloinen, hersyvä, syvällinen ja rautaisen ammattimainen ote. Perinnesoittimilla vedellään rajoja rikkovasti ja lahjakkaiden laulajien tulkinnat muodostavat monivivahteisen kokonaisuuden. Levyn tuottaneen Jonas Olssonin luovat luomuperkussiot täydentävät upeasti yhtyeen soundia.

Yhtye:

Henna-Maria Harju – viulu ja laulu

Elina Grekula – viulu ja laulu

Ossi Mäki-Reini – kitarat ja laulu

Samuel Lindell – kitarat ja laulu

Neea Lamminmäki – harmooni, piano ja syntetisaattori

Sirpa Luoma – perkussiot, rummut ja viulu

Kappelelista

1. Jo joutuu ilta
2. Me käymme joulun viettohon
3. Ilouutinen
4. Arkihuolesi kaikki heitä
5. Heinillä härkien kaukalon
6. Ensihenkäys Jumalan
7. On ilta ja tummuu maa
8. Jouluyö, juhlayö
9. Joulukirkkoon
10. Jumala on ihmisten luona
11. On ruusu Iisain juuren

Tekijä
Maksetut viulut
ISBN
6430017008289
ALV-prosentti
24,00 %
Julkaisuvuosi
2016
Tyylilaji
joulumusiikki
Formaatti
cd