Danielin kirja avautuu (Hans Weichbrodt)

19,00

Loppuunmyyty

tuotetunnus (SKU) KK-10609 (Tuote)Osastot: ,

Danielin kirja kertoo kutsumuksesta, näystä ja elämästä ”vieraassa maassa”, jotka ovat tämän ajan kristitylle äärimmäisen ajankohtaisia asioita.

Markku Koiviston tulkitsemana.

Näyte kirjasta: ”Hans Weichbrodt sai tätä Raamattuluentosarjaa pitäessään erikoisen kirjeen Trinidadista, jossa hän oli aikoinaan ollut järjestämässä yllätyshäämatkaa vaimolleen. Kirje oli täysin tuntemattomalta ihmiseltä. Siinä kerrottiin naisesta, joka oli saanut kesällä 2002 vahvan kokemuksen Jumalan läsnäolosta. Nainen tunsi, että hänelle oli annettu erityinen tehtävä lopun aikana. Hän oli nähnyt näyssä suuren lampun vanhalla pöydällä. Huone oli pimeä, sillä lamppua ei ollut sytytetty, vaikka se oli täynnä öljyä. Sen yllä kajasti kuitenkin keltainen ja sininen hohde. Nainen arveli värien symboloivan maata, jonne tulisi viedä herätyksen tuli. Hän ryhtyi etsimään näitä värejä, totesi ne Ruotsin väreiksi ja päätteli näyn viittaavan naapurimaahamme. Minä uskon hänen olleen oikeassa. Uskon myös, että tällä Ruotsissa koettavalla herätyksellä on yhteys herätykseen Suomessa. Jumala on jo valmistelemassa näitä tapahtumia, sillä niillä alkaa olla kiire. Näinä aikoina tehdään monia strategisesti tärkeitä asioita ja aloitteita. Jumala herättelee vielä viimeisen kerran tätä vanhaa maailmaa.”

Tekijä
Hans Weichbrodt
ISBN
9789525674132
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2008
Sivumäärä
152
Sidonta
Nidottu, pehmeäkantinen