Voit alkaa uudelleen (Joyce Meyer)

25,00

tuotetunnus (SKU) KK-61725 Osasto:

Olitpa kuka tahansa, missä tahansa tai olitpa käynyt läpi mitä tahansa, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen.

– Mooses, jolla ei ollut tehtävään edellytyksiä ja joka vaelsi erämaan laidalla, kutsutaan johtamaan kansakuntaa.

– Huonomaineinen Raahab pelastuu ja saa kunnioitetun nimen Kristuksen perillisenä.  

– Daavid oli jumittunut asemaansa paimenena, mutta hänet voideltiin Israelin seuraavaksi kuninkaaksi.  

– Ruut, joka on jäänyt leskeksi, saa alkaa uuden elämän, paremman kuin hän olisi voinut kuvitella.

– Paavali, joka oli sidoksissa kuolleeseen uskontoon ja vainosi varhaisia kristittynä, saa muuttua ja hänet kutsutaan kirjoittamaan suuri osa Uudesta testamentista.

Ei ole koskaan liian myöhäistä alkaa alusta. Tutkistele tarkkaan, niin näet tuon Raamatun läpi kulkevan teeman. Sivu toisensa jälkeen Jumala tuo iloa muuttaessaan murheelliset loput uusiksi aluiksi. Jokainen Raamatussa kerrottu uusi alku paljastaa hämmästyttävän ja kunnioitusta herättävän toivon, joka meillä on omien alkujemme suhteen – sen suunnitelman mukaisesti, joka Jumalalla on elämäämme varten.    

Kirjassaan VOIT ALKAA UUDELLEEN Joyce Meyer tutkii Jumalan rakkauden ihanuutta ja armon loputonta määrää. Innoittavien kertomusten, Raamatun periaatteiden ja klassisen käytännönläheisen opetuksensa kautta Joyce osoittaa vakuuttavasti, että Jumala tekee edelleen työtään sinussa ja elämässäsi.    

Jos olet urautunut, pettynyt lopputulokseen, koet kärsimyksen tuskaa, olet epäonnistunut pyrkimyksessäsi, olet haastavassa ihmissuhteessa tai epävarma tulevaisuudestasi… älä luovuta. Älä luovuta itsesi äläkä Jumalan suhteen. Hän rakastaa sinua ja tarjoaa sinulle tänäänkin uutta alkua.

Tekijä
Joyce Meyer
ISBN
9789515853486
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2018
Sivumäärä
224
Sidonta
nidottu, pehmeäkantinen