Hengellinen laulu. 39 säkeistöä ja selitykset. (Pyhä Ristin Johannes)

27,00

tuotetunnus (SKU) KK-63593 (Tuote)Osastot: ,

Pyhä Ristin Johannes (1542-1591) on pyhän Avilan Teresan ohella karmeliittamystiikan merkittävin edustaja, joka tunnetaan myös Espanjan kultakauden kirjailijana.

Hengellinen laulu on Ristin Johanneksen kaunein teos. Siinä on samanniminen runo ja sen 39 säkeistön selitykset. Suurin osa runosta syntyi Toledon vankilassa vuonna 1578. Runo voidaan lukea miehen ja naisen, mutta myös Jumalan ja ihmisen välisen rakkauden ilmaisuna. Se on siten sukua Raamatun Laulujen laululle.

Ristin Johannekselta on julkaistu kaikkiaan neljä teosta. Toiset käsittelevät aihettaan teoreettisesti, mutta Hengellinen laulu -teoksessa runous, spiritualiteetti ja teologia yhtyvät.

Kirja teemana on rakkauden yhdenvertaisuus, josta Ristin Johannes kirjoittaa: ’Ihminen kykenee pääsemään rakkauden yhdenvertaisuuteen ja eheyteen ainoastaan, jos hänen tahtonsa kokonaan muuttuu Jumalan tahdon kaltaiseksi, jolloin tahdot yhtyvät siten, että kahdesta tulee yksi, ja näin syntyy rakkauden yhdenvertaisuus.’

Espanjankielisen alkuperäisteoksen Cántico espiritual suomennos tuo nyt ensimmäistä kertaa koko Hengellinen laulu (CA) -teoksen suomalaisten lukijoiden saataville.

Runon 39 säkeistöä ovat suomentaneet Ursula Ojanen ja Heidi Tuorila-Kahanpää, joka on suomentanut  myös runon selitykset ja toimittanut suomennoksen. Johdannon on kirjoittanut professori Miguel Norbert Ubarri T. Carm.

Tekijä
Pyhä Ristin Johannes
ISBN
9789527375518
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2021
Koko
A5
Sivumäärä
336
Formaatti
sidottu