Ymmärryksen siivet (Päiviö Latvus)

35,90

Loppuunmyyty

tuotetunnus (SKU) KK-7270 Osasto:

Päiviö Latvus on syntynyt Karjalassa juuri ennen sotia. Kahdesti evakkotielle joutuneesta arasta pojasta kehittyi etsijä ja löytöretkeilijä, joka ei tyydy kulkemaan toisten tekemiä polkuja. Isä palasi rintamalta ehkä liian myöhään. Kuuden vuoden näköalat Aasian projekteissa antoivat huiman haasteen. Miksi kehitystä on vain ”lännessä”? Vuosisatojen kehityseroon täytyi löytyä selitys! Nyt hypoteesi on valmis.

Päiviö Latvuksen kirja ilmestyi kirjojen valtavirran ulkopuolella. Se sopiikin hyvin, koska teos on ajattelultaan ja otteeltaan erilainen. Kysymys on länsimaisen ajattelun muutoksista, eteenkin tieteellisestä maailmankuvasta. Kirjoittaja ajattelee, että tieteellisyys sinäänsä edellyttää maailmankuvaa, joka puolestaan ei ole pelkkä järjen asia. Esimerkiksi Kiina ja Intia eivät suurenmoisten saavutustenkaan jälkeen päätyneet sellaiseen kokeelliseen tieteeseen eivätkä tieteestä johdettuihin taitoihin kuin Eurooppa. Latvus lähtee siitä, että ensin on nähtävä maailmassa eli olevaisessa, sen näkyvässä ja näkymättömässä puolessa, syvä mielekkyys. Tämä on merkittävä oivallus. Mielekkyys muuttuu mieleksi tunteen ja kiintymyksen kautta. Tärkeiksi toimijoiksi eurooppalaisessa sielunmaisemassa osoittautuvat nainen ja lapsi. Lopulta kohtiossa on jotain kiintymystäkin tärkeämpää, nimittäin rakkaus. (Otteita esipuheesta)

-Jukka Kemppinen, professori, fil. tri

Tekijä
Päiviö Latvus
ISBN
951986461x
ALV-prosentti
10,00 %
Sivumäärä
518
Sidonta
Sidottu, kovakantinen