Yhteistä tietä CD (Jaakko Löytty, Selloduo Varonen)

22,00

tuotetunnus (SKU) KK-61463 (Tuote)Osastot: ,

Yhteistä tietä -levyllä esiintyvät Jaakko Löytty, kitara ja laulu, Anna-Maaria Varonen, sello ja laulu, sekä Olli Varonen, sello. Lyömäsoittimia soittaa muutamalla kappaleella Seppo Rauteva. Kaikki levyn sovitukset ovat Jaakon ja Varosten laatimia. Äänitykset ja miksauksen on tehnyt Mikko Murtoniemi.

Yhteistä tietä -levy tuo suomalaiseen musiikkikenttään jotakin uutta ja ennen kuulematonta. Siinä lyövät kättä gospelmusiikki ja akustisin soittimin esitetty konserttimusiikki. Myös Siionin virret ovat vahvasti esillä. Mukana on mm. Jaakko Löytyn suosituimmaksi lauluksi äänestetty Kahden maan kansalainen.

Jo levytystä edeltäneet konsertit todistivat sen, että kyseessä on innovaatio, joka tavoittaa ja kiinnostaa useita erilaisia kohderyhmiä. Siitä ovat kiinnostuneet Jaakko Löytty -fanit ja klassisen musiikin kuluttajat. Konsertit todistivat myös yleisön varauksettoman tyytyväisyyden, joten samaa palautetta voi hyvällä syyllä odottaa myös levyn kuuntelijoilta.

Kappaleet:

Herra, kuule

Introduzione

Ääni huutaa

On vääryydellä valta

Vanhurskas Herra

Herra, siunaa kotia

Yhteistä tietä

Song of the Birds

Taivaan lintu

Vettä virtaavaa

Lahjalaulu

Kaksitoista lintua

Kahden maan kansalainen

Käy, Herra meitä siunaamaan

Kappelelista

Herra, kuule
Introduzione
Ääni huutaa
On vääryydellä valta
Vanhurskas Herra
Herra, siunaa kotia
Yhteistä tietä
Song of the Birds
Taivaan lintu
Vettä virtaavaa
Lahjalaulu
Kaksitoista lintua
Kahden maan kansalainen
Käy, Herra meitä siunaamaan

Tekijä
Jaakko Löytty, Selloduo Varonen
ISBN
6420114010285
ALV-prosentti
24,00 %
Julkaisuvuosi
2018
Formaatti
cd