Seurat CD (Histan veisaajat)

23,00

tuotetunnus (SKU) KK-61051 Osasto:

Seurat on perinteinen kansanmusiikkilevy, jollaista ei ennen ole tehty.

Levyllä kohtaa kansan kuluttama musiikki eri vuosisadoilta. Teoksista suurin osa on vanhoja kansan suussa muokkautuneita virsisävelmiä. Niiden rinnalla soivat popmusiikista tutut laulut 2000-luvulta.

Histan veisaajat on 14 laulajan yhtye, joka seikkailee suomalaisessa virsiperinteessä ennakkoluulottomasti. Sen jäsenet ovat musiikin ammattilaisia ja intohimoisia harrastajia.

Histan veisaajien käsittelyssä vuosisatojen ajan veisatut Siionin virret soivat yhtä lailla ajattomina kuin 2000-luvun popmusiikin kappaleet. Levyllä kuullaan myös Anna-Mari Kähärän ja Pekka Kuusiston ennen julkaisemattomat sävellykset.

Histan veisaajien a cappella -sointia rikastuttaa kahdessa teoksessa kanteleen, kontrabasson ja lyömäsoitinten muodostama soitinyhtye, sekä Pekka Kuusiston viulunsoitto tämän säveltämässä Pelimannin ehtoo -laulussa.

Kappalelista

1. Hei, siskot, veljet, kristityt
2. Peltoniemen Hintrikin surumarssi
3. Kaikki me kuolemme pian
4. Maailma vaivassa vaikeroi
5. Vaikka polku näin
6. Muistan päivää autuasta
7. Hiljaisessa siimeksessä
8. Vielä, Herra, kutsut meitä
9. Heimovirsi
10. Lautturi
11. Sen suven suloisuutta
12. Nyt kiitos karitsalle
13. Pelimannin ehtoo

Tekijä
Histan veisaajat
ISBN
6420114005496
ALV-prosentti
24,00 %
Julkaisuvuosi
2017
Formaatti
cd