Riemu ja murhe CD (Hannu Lehtikangas, Niko Kumpuvaara)

Virsiä kansanlaulumaisesti sovitettuna Hannu Lehtikankaan laulamana ja Niko Kumpuvaaran harmonikalla säestämänä.

21,90 12,90

tuotetunnus (SKU) KK-60094 (Tuote)Osastot: ,

Virsiä kansanlaulumaisesti sovitettuna Hannu Lehtikankaan laulamana ja Niko Kumpuvaaran harmonikalla säestämänä.

Hannu Lehtikangas valmistui kirkkomuusikoksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on esiintynyt laulajana useissa Euroopan maissa, Australiassa ja Pohjois-Koreassa. Hän laulaa 1. tenoria Kajaus-kvartetissa ja mieskuoro Kantossa, jota hän myös johtaa. Lehtikangas toimii Hämeenkylän seurakunnan A- kanttorina. Hän on toiminut kirkkomuusikkona myös Saksassa ja Ruotsissa.

Niko Kumpuvaaran työ muusikkona risteilee nykymusiikin ja improvisoidun rytmimusiikin välillä. Hän on työskenellyt Oulun Musiikkijuhlien ja Sata-Häme Soi festivaalin taiteellisena johtajana. Vuosina 2009-2015 hän toimi Grazin musiikkiyliopiston vierailevana professorina. Hänet on palkittu useissa kansainvälisissä kilpauluissa ja hän esiintyy aktiivisesti ympäri maailmaa. Vuodesta 2010 Kumpuvaara on musisoinut myös Dallapé-yhtyeen riveissä.

Levyllä virret:

1. Tule kanssani, Herra Jeesus

2. Joka aamu on armo uus

3. Sinuhun turvaan, Jumala

4. Riemu ja murhe ja tappio, voitto

5. Kiitos sulle, Jumalani

6. Aamu on tullut

7. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

8. Nyt pelko pois

9. Kysyn lakkaamatta, Herra

10. Jeesus on paimen

11. Herra Jeesus kun täällä on

12. Tähän itkien paiskaudun

13. Suojelusenkeli

14. Suvivirsi

15. Kahden maan kansalainen

16. Tulkoon tie sinua vastaan

Tekijä
Hannu Lehtikangas, Niko Kumpuvaara
ISBN
6430017008371
ALV-prosentti
24,00 %
Julkaisuvuosi
2017
Formaatti
cd