Kohtaa Jumala uudelleen ensimmäistä kertaa (Jon Paulien)

Kun tämän kirjan kirjoittaja laittoi syrjään koulutuksensa, traditiot ja ennakkoluulot ja ryhtyi lukemaan Raamattua läpi nähdäkseen, mitä siinä todella sanotaan, hänen elämänsä muuttui.

16,00

Loppuunmyyty

tuotetunnus (SKU) KK-8041 Osasto:

Unohda kaikki, mitä olet koskaan kuullut tai ajatellut Raamatusta. Kun tämän kirjan kirjoittaja laittoi syrjään koulutuksensa, traditiot ja ennakkoluulot ja ryhtyi lukemaan Raamattua läpi nähdäkseen, mitä siinä todella sanotaan, hänen elämänsä muuttui. Hämmästellen sitä, mistä oli aiemmin jäänyt paitsi, hän löysi aivan toisenlaisen kirjan kuin se, jonka hän oli luullut tuntevansa.

Hän havaitsi, että pelastus ja jumalanpalvelus eivät liity siihen, mitä meidän on tehtävä, vaan siihen, mitä Jumala on jo tehnyt.

Kun Jeesus – uusi Aadam, uusi Mooses, uusi Daavid, uusi Israel – kärsi ristillä, hän maksoi hinnan israelilaisten epäonnistumisista ja muutti heidän historiansa. Sen seurauksena hän voi antaa meille uuden perinnön. Voimme unohtaa kurjan menneisyytemme ja siirtyä täysin uuteen tulevaisuuteen ilman, että yritämme tulla sellaisiksi, joita emme ole. Meistä voi tulla sellaisia, joita me Jeesuksessa jo olemme.

Kirjoittaja osoittaa, miten Jeesus täyttää juutalaisten pyhien kirjoitusten odotukset. Hän selittää lain roolin näyttäen, miten vapaus syntyy vahvoista rajoituksista. Hän osoittaa, ettei pelastusvarmuutemme synny niinkään Jumalan armosta kuin hänen oikeudenmukaisuudestaan: Jumala ei voi vaatia toistuvaa hyvistä samasta synnistä. Jos olet Jeesuksessa, Jumala ei voi kajota sinuun. Kirja päättyy käytännöllisiin ehdotuksiin siitä, miten voimme tuntea Jumalan maallistuneessa maailmassamme.

176 sivua, nidottu

Tekijä
Jon Paulien
ISBN
9516294685
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2003
Sidonta
nid.