Kaikella on aikansa (Pekka Eskelinen)

17,90 10,00

tuotetunnus (SKU) KK-6434 Osasto:

Saarnaajan kirja on vanhan kuninkaan itsetilitystä, todennäköisesti kuningas Salomon. Salomo oli viisas hallitsija ja kuuluisa rikkauksistaan, mutta hänen heikkoutensa olivat kauniit naiset. Hänellä oli useita pakanallisia vaimoja, joiden mukana perhekuntaan tunkeutui epäjumalanpalvelusta.

Jumalan nuhtelun jälkeen Salomo asetti koko elämäntyönsä kyseenalaiseksi. Rikkaus ja maine ei merkinnyt hänelle enää mitään, naisiinkin hän väsyi. Hän oli saanut kaiken mistä ihminen ikinä voi uneksia, mutta toteaa sen turhuudeksi. Lopulta Salomo päätyy ihannoimaan tavallista yksinkertaista elämää, kohtuullista työntekoa, lepoa, syömistä, ystävyyttä ja elämän pieniä iloja.

Pekka Eskelisen selitys avaa vaikeiltakin tuntuvat Saarnaajan kirjan kohdat ja osoittaa sen ajankohtaisuuden nautintoja ja taloudellista menestystä korostavassa ajassamme.

Tekijä
Pekka Eskelinen
ISBN
9789516194656
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2007
Sivumäärä
159
Sidonta
sidottu, kovakantinen