Hyvä Sanoma – joululehti 2021

7,00

tuotetunnus (SKU) KK-63031 (Tuote)Osastot: ,

Joulun Hyvä Sanoma tuo levon

Jouluna moni kaipaa lepoa ja irtiottoa arjesta. Toisinaan kuormitus näkyy ihmisessä siten, että mieli jatkaa laukkaansa, vaikka levolle tarjoutuisi aikaa. Joulun Hyvä Sanoma pyytää lukijaa lepoon ja rauhoittumiseen ihanien elämänkertomusten kautta.

Lehdestä poimittua..

– Oma sairaus ja suurperheen äitiys veivät Titta Turusen niin äärirajoille, että keinoja levätä oli pakko etsiä vaativan elämän keskelle.

– Kohta kaksi vuotta eläkkeellä ollut urheilukirurgi Sakari Orava ei joudu enää lähtemään leikkaussaliin kesken joulunvieton.

– Asta Turusen unelma äitiydestä huipentui vuonna 2007, kun hän alkoi odottaa lasta puolisonsa Tomin kanssa. Pieni tytär alkoi pyrkiä maailmaan pahasti etuajassa ja syntyi joulupäivänä minikokoisena keskosena, jonka selviäminen oli ihme.

– Dreijan hurina täyttää Tuija Koposen pajan Hyvinkäällä. Keraamikon taitavissa käsissä savesta syntyy kauniita astioita ja esineitä, joiden tekoprosessi kuvastaa Jumalan työtä ihmisessä. Koposet ovat nähneet omassa arjessaankin Jumalan kädenjäljen – kuten silloin, kun heidän poikansa sairastui vakavasti.

– Kitaristilegenda Jukka Tolonen uppoutui musiikin maailmaan ja tutustui päihteisiin jo lapsena. Vuosikymmenet elämän täyttivät suosio, soittaminen ja huumeet, kunnes vankilan ovi kolahti takana.

– Hannele ja Mikael Lindeman viettivät vielä pari vuotta sitten elämää, johon Jeesus ei kuulunut henkilökohtaisesti. Huoli omien lasten tilanteista käynnisti etsinnän, joka johti löytämiseen vuorotellen molempien kohdalla.

ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2021
Sivumäärä
48