Eteenpäin epäonnistuminen (John C. Maxwell)

25,00

tuotetunnus (SKU) KK-61735 Osasto:

Ovatko jotkut syntyneet saamaan kaiken haluamansa siinä missä toiset joutuvat kamppailemaan? Kutsuttakoon sitä vaikka tuuriksi, siunaukseksi tai Midaksen kosketukseksi. Missä piilee heidän menestyksensä todellinen syy? Onko se perhetaustassa, varakkuudessa, paremmissa tilaisuuksissa, korkeassa moraalissa vai helpossa lapsuudessa?

New York Timesin best seller -kirjailijalla John C. Maxwellilta löytyy tähän vastaus: KESKINKERTAISTEN JA MENESTYVIEN IHMISTEN ERO ON SIIN, KUINKA HE MIELTVT EPONNISTUMISEN JA REAGOIVAT SIIHEN. Monet ihmiset eivät ole koskaan valmistautuneet käsittelemään epäonnistumista. Maxwell kertoo, että jos olet sellainen kuin hän oli kouluopintojen päätyttyä, pelkäsit epäonnistumista, käsitit sen väärin ja juoksit sitä karkuun. Maxwell on kuitenkin onnistunut tekemään epäonnistumisesta ystävänsä, ja hän voi opettaa sinua toimimaan samoin. John C. Maxwell on kansainvälisesti tunnettu johtajuuden asiantuntija, puhuja ja kirjailija, jonka kirjoja on myyty yli kaksitoista miljoonaa kappaletta. Hänen perustamansa organisaatiot ovat kouluttaneet yli miljoona johtajaa eri puolilla maailmaa.

Tekijä
John C. Maxwell
ISBN
9789525182217
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2014
Koko
210 mm x 135 mm x 20 mm
Sivumäärä
288
Sidonta
nidottu, pehmeäkantinen