Enkelinpiirtäjiä CD (Jaakko Löytty, Mika Nuorva)

Levyn musiikki on rauhallista ja myönteistä, yhtä lailla perheen pikkuväkeä kuin aikuisiakin yötä kohti kuljettava kokonaisuus.

23,00

tuotetunnus (SKU) KK-55794 Osasto:

Levyn musiikki on rauhallista ja myönteistä, yhtä lailla perheen pikkuväkeä kuin aikuisiakin yötä kohti kuljettava kokonaisuus. Rummut eivät soi, sen sijaan kitaroiden näppäily ja jousikvartetin rauhoittava sointi säestävät paikoin lähes hyräilevää laulua. Muutama ilakointi on toki päässyt mukaan. Levy sisältää molemmilta muusikoilta neljä täysin uutta kappaletta. Vanhasta laulutuotannosta kierrätykseen on valittu Mikan Uinu uneen pikkuinen sekä Jaakon ja Kaija Pispan Ruusunnuppu. Siionin virsistä mukana on muutama hyvinkin tuttu ja muutama hieman vähemmän veisattu iltavirsi, kaikki uusina ja mielenkiintoisina sovituksina.

Kappelelista

1. UINU UNEEN PIKKUINEN (Kehtokantri)
2. PISULLE, PESULLE JA PUSULLE
3. PAPPA NUKKUU (Kuorsausräppi)
4. UNIKAPINA
5. TAIVAS JO TUMMENEE METSIEN YLLÄ (SV 293)
6. MAAT, METSÄT HILJENNEINÄ (SV 239)
7. TULKOON TALVI
8. ENKELINPIIRTÄJÄ
9. RUUSUNNUPPU
10. UNIHIEKKARANTA
11. RIITTA RUOTSALAISEN ILTAHUOKAUS
12. TALVEN JÄLKEEN
13. NYT KIITÄN, HERRA, KAIKESTA (SV 235)
14. MUA SIIPEIS SUOJAAN KÄTKE (SV 238)

Tekijä
Jaakko Löytty, Mika Nuorva
Kustantaja / Jakelija
Herättäjä-yhdistys
EAN
6420114115478
ALV-prosentti
24,00 %
Julkaisuvuosi
2014