Armonkerjäläinen rusinapullakristittyjen maassa (Pertti Pietarinen)

Luterilaisen kirkon nykytila riviseurakuntalaisen näkökulmasta!

25,90

tuotetunnus (SKU) KK-13519 Osasto:

Tämä kirja on syntynyt tavallisen suomalaisen elämän arkipäivästä luterilaisen kirkon hiljaisena jäsenenä, jollaisia meistä on suurin osa. Kirjailija tarkastelee välillä varsin kriittisesti viime vuosina tapahtunutta kirkon maallistumista ja nostaa esille kipeitäkin päivänpolttavia kysymyksiä, joiden kanssa kirkko kamppailee. Pohjalla on kuitenkin huumoria ja pientä ironiaakin tunnelman keventäjänä.

Kysymysten ja ihmettelyn lisäksi esitetään myös ratkaisuehdotuksia. Tavoitteena on herättää avointa keskustelua kirkkomme haasteista, erityisesti siitä, kuinka kirkko ja seurakuntalaiset voisivat löytää paremmin toisensa, sekä antaa ajatuksensiemeniä muille vastaavien hengellisten kysymysten parissa painiskeleville.

”Niin kuin pullat ilman rusinoita ovat vain kalpea aavistus kunnon rusinapullan mausta, samoin todellinen ilo jää täysin kokematta niiltä, jotka vain ajelehtivat osana maallistunutta kirkkoa, antamatta Herramme sanoman täyttää sydäntä ja mieltä.”

Vantaalainen Pertti Pietarinen on tehnyt kansainvälisen uran tieto- ja mobiilitekniikan ammattilaisena, mutta aikoo tulevaisuudessa keskittyä enemmän kirjalliseen toimintaan. Hän on syntynyt Pohjois-Karjalassa Polvijärvellä ja Joensuun Lyseon jälkeen valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin Yliopistosta 1973. Kristilliset ja filosofiset kysymykset ovat musiikkiharrastuksen lisäksi erityisen lähellä hänen sydäntään, ja tässä esikoisteoksessaan hän käsittelee luterilaisen kirkon nykytilaa ja uskonkysymyksiä riviseurakuntalaisen näkökulmasta.

Tekijä
Pertti Pietarinen
ISBN
9789522300799
ALV-prosentti
10,00 %
Kirjastoluokka
23
Sivumäärä
189
Formaatti
nidottu