Armoa, mutta (Ilkka Koivisto)

Kirjoituksia uskosta pilke silmäkulmassa.

21,00 10,00

tuotetunnus (SKU) KK-58668 Osasto:

Armosta on kirjoitettu valtavasti, mutta… melkein yhtä usein tuo sana vesitetään toisella pienellä sanalla: mutta. ”Jumala kyllä armahtaa, mutta…” Niinpä ihminen alkaa jälleen pelätä, mikä ei suinkaan ole tarkoitus.

Kun ihminen yrittää koko ajan muuttua, hän palaa loppuun. Kun ihminen haluaa todella uudistua, hän palaa alkuun. Siihen hetkeen, jolloin lausuttiin sanat: ”Se on täytetty.”Se on armoa.

Tämä kirja on kirjoitettu silkasta armosta. Pieniä kiviä voi joskus lennellä, mutta kukapa meistä ei joskus turhautuisi itseensä, maailmaan ja armon ymmärtämisen vaikeuteen. Sitä paitsi: kivet voi aina kerätä.

”Ilkka Koivistolla on kyky kirjoittaa länsimaisen suomalaisen kristityn eteen peili. Se vain ei ole tavallinen peili. Se suurentaa joitakin piirteitä ja saa ne näyttämään huvittavilta. Koiviston tekstistä saamme löytää itsemme ja nauraa samalla, kun tekopyhyys lempeästi paljastuu ja huomaamatta kaikkoaa. On ilo tehdä parannusta kyyneleet silmissä, kun kyyneleet johtuvat vuolaasta naurusta. Ilosanoma on tässä. Armo maistuu tuoreelta ja hyvältä.”

– Petri Patronen,toiminnanjohtaja, Kotiryhmäverkosto ry

Ilkka Koivisto on kansainvälisessä avustusjärjestössä työskentelevä markkinointiviestinnän ammattilainen ja psykologi. Häneltä on julkaistu aiemmin kirja Blogitaivas repeilee. Teos pääsi loppukilpailuun Vuoden kristillinen kirja 2014 -kilpailussa.

Tekijä
Ilkka Koivisto
ISBN
9789524757515
ALV-prosentti
10,00 %
Julkaisuvuosi
2015
Koko
134 x 210 mm
Sivumäärä
109
Sidonta
sidottu, kovakantinen